Lehtien lukeminen monipuolistuu, KMT kokonaistavoittavuudet tuotetaan entistä tarkemmin
Iltapäivälehtien parissa käytetystä ajasta jo kolme neljäsosaa kertyy digitaalisten välineiden kautta, kasvua on edellisen kolmen vuoden aikana kertynyt 11 prosenttiyksikköä. Sanomalehtien ja aikakauslehtien parissa käytetystä ajasta edelleen valtaosa on painettujen versioiden lukemista. Niissä muutos on ollut iltapäivälehtiä hitaampaa.
Ajankäytön jakautuminen painettuun ja digitaaliseen sisältöön

Lehtien lukeminen monipuolistuu digitalisoitumisen myötä. Nopean tiedon tarpeen kasvu näkyy erityisesti matkapuhelimen käytön kasvuna. Toki painettu käyttöliittymä on edelleen ylivoimaisesti suosituin.
Lukuvälinetrendi

Alle 18-vuotiaista matkapuhelimella lukijoita on 70 prosenttia, yli 50-vuotiaista vain 17 prosenttia. Painetun lehden suosio on vakaampi: yli 55-vuotiaissa 96 prosenttia lukee painettua viikoittain ja alle 18-vuotiaissakin 73 prosenttia.
Kansallisen Mediatutkimuksen lehtien kokonaistavoittavuuden tulokset on tuotettu nyt ensimmäistä kertaa yhdistämällä painetun lehden lukijamäärät tuoreeseen TNS Metrix Paneelin tietoon. Samalla periaatteella sanomalehdille raportoidaan kuukausittaiset kokonais-tavoittavuusluvut huhtikuusta 2015 alkaen. Uudet kokonaistavoittavuusluvut eivät ole vertailukelpoisia aiempiin tuloksiin.
Lukijamäärä ja medioiden digitaalisten sisältöjen seuraaminen kysytään KMT:ssä. Tuloksena saatu digitaalisten sisältöjen viikkotavoittavuusestimaatti täsmäytetään nyt ensimmäistä kertaa vastaamaan 5 000 hengen internetiä käyttävää väestöä edustavaa TNS Metrix Paneelia. ”Lehtien digitaaliset viikkotavoittavuudet saadaan nyt aiempaa luotettavammin, koska paneelissa mitataan ihmisiä eikä vain laitteita kuten aiemmin. KMT:ssa mukana oleville lehdille tämä tarkoittaa, että kokonaistavoittavuudesta saadaan tarkka ja luotettava työkalu oman median yleisömäärän ja profiilin kuvaamiseen”, sanoo TNS Gallupin Digi-yksikön johtaja Niina Sauvolainen.
LINKKI: KMT 2014 lukijamäärät ja konaistavoittavuusluvut
KMT-tutkimuksen perustiedot:
Tutkimuksen toteuttaja: TNS Gallup Oy
Tutkimuksen tilaaja: MediaAuditFinland Oy
KMT Lukijan näytemäärä: 24 007
KMT Kuluttajan näytemäärä: 8 754
Tutkimuksen kohderyhmä: 12+ vuotiaat mannersuomalaiset, joiden äidinkieli suomi tai ruotsi
Kohderyhmän koko: 4 461 000
Tutkimuksen tiedonkeruujakso: 8.1.–21.12.2014
Tutkimuksen toteutustapa: tietokoneavusteinen puhelinhaastattelu (painettu) ja sitä seuraava nettikysely (digi)
TNS Metrix Paneelin näytemäärä: n. 5 000