Huhti-toukokuussa pyysimme asiakkailtamme ja sidosryhmiltämme palautetta toiminnastamme niin KMT:n kuin levinkintarkastusprosessinkin suhteen. Halusimme lisäksi tarkistaa mielikuvamme. Yhteensä 156 asiakastamme (vastausprosentti reilut 30 %) antoi meille arvokasta palautetta.

NetPromoterScoremme oli 35, vaihtelua kustantajien ja sidosryhmien päättäjien NPS 7:stä levikinkintarkastusasiakkaiden NPS 52:een. Suosittelijat arvostavat luotettavuuttamme, asiantuntemustamme ja tuottamamme tiedon hyödyllisyyttä. Ei-suosittelijat puolestaan moittivat hinnoittelua, byrokratiaa ja raportoinnin tapoja.

Kansalliselle Mediatutkimukselle KMT:lle sen käyttäjät antoivat kouluarvosanan 8,0 ja levinkintarkastusprosessille LT- asiakkailta saatiin lähes kiitettävä eli 8,7.

MediaAuditFinlandin yrityskuvassa vahvuuksinamme nähdään ammattitaitoisuus ja kyky tuottaa luotettavaa tietoa, josta olemme todella ylpeitä. Kahden viimeisen vuoden kehityksen kertoo alla oleva kuva:

maf_yrityskuva_2015_5

Ajankohtaiseen levikintarkastustoiminnan ja tarkastetun LT-levikin tärkeydestä käytävään keskusteluun kysyimme kustantajien ja sidosryhmiemme päättäjiltä aiheesta erikseen: 71,4 prosenttia päättäjistä piti levikintarkastustoimintaa ja tarkastettua levikkiä erittäin tai melko tärkeänä, puolet jopa erittäin tärkeänä.

Kiitokset kaikille arvokasta palautetta antaneille asiakkaillemme ja sidosryhmille, jatketaan keskustelua!

 

Categories: Ajankohtaista

fiFinnish